Siirry pääsisältöön
Intoa piisaa

Flunssa ei onneksi iskenytkään minuun, vaikka niin viime sunnuntaina epäilin. Kurkkukipu hävisi parissa päivässä ja pystyin pyörällä kulkemaan työmatkat. Kuluneella viikolla kävin kahdesti juoksemassa. Tytöllä on kerran viikossa tanssiharrastus ja hyödynsin sen ajan tehokkaasti ja kävin 30 min juoksulenkillä. Teki kyllä hyvää vetäistä nopeampitempoinen lenkki. Puin tuolle lenkille päälle hiihtopuvun, koska mittari näytti silloin vain +1 astetta. Muutenkin viime talven juoksin hiihtopuku päällä, koska se ei ole liian kuuma ja toisaalta ei myöskään liian kylmä. Ohessa on kuva tuolta lenkiltä.



Viime viikolla ajattelin, että voisin kokeilla joogaa. Vähän sen tapaista tein parina iltana, mutta taitaa perinteinen lihaskunto ja venyttely olla enemmän minun juttu. En muuten vieläkään jaksa vetää leukoja, vaikka joka päivä tuleekin kotona tangossa roikuttua. Pysyypähän selkä ja niskat kunnossa kun roikkuu, mutta ei vain voimat riitä vetämään itseä ylös. Sen verran kyllä jaksan, että hyppään leuanvetoasentoon ylös ja hitaasti pudotan alas. Taidan siis tyytyä tässä vaiheessa roikkumiseen ja pikkuhuljaa kasvattaa käsivoimia eri tavoin. Punnerrukset sujuu jo ihan hyvin ja ojentajien teko, joten ei kädet onneksi ihan voimattomat ole. Täytyy varmaan syösä pinaattia niin kuin Kippari Kalle :)

Pitkän lenkin juoksin tänään eli sunnuntaina. Tällä kertaa juoksin 15km ja tuntui todella mukavalta. Jalat oli hieman kipeät eilisistä kyykyistä (tein lihaskuntoharjoitteita kotona), mutta se ei menoa haitannut. Mukana lenkillä minulla oli meidän ihana koiramme Iines. Ihme juttu että jo 6 vuotias koira jaksaa vielä 15km kohdalla vetää ja pihassa pyysi vielä että sille heitettäisiin palloa tai keppiä. Luulisi, että juoksulenkki olisi riittänyt mutta mitä vielä. On se mainio kaveri.

Nyt kun ulkona on kylmä ja illat on aikaisin pimeitä, niin ajattelin jakaa hyvän leipäreseptin. Tämä voi olla monelle tuttu, mutta jos et ole ennen tehnyt pataleipää niin suosittelen kokeilemaan. Ei tarvitse olla leipuri osatakseen tämän. Tarvitset vain valurautapadan eli ilman pataa leipää ei voi paistaa. Itse leivoin tätä viime talvena paljon ja on muuten hyvä tuliainen, jos haluaa viedä tuliaiseksi jotain itse tehtyä. Tässä siis pataleivän resepti, jonka mukaan olen leiponut herkullista leipää.

PATALEIPÄ

3,5 dl hiivaleipäjauhoja tai esimerkiksi sämpyläjauhoja
3,5 dl vehnäjauhoja
4 dl vettä
1 tl kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
0,5 dl auringonkukansiemeniä tai muita siemeniä (onnistuu ilmankin)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon hieman kuumempaa vettä kuin kädenlämpöinen eli noin 42-asteista ja sekoita nopeasti (taikinaa ei vaivata). Peitä taikinakulho kelmulla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön 12-16 tunniksi.

Sitten kun leipätaikina on kohonnut tarpeeksi pitkään, lisää taikinaan hieman jauhoja ja sekoita. Älä vaivaa taikinaa tässäkään vaiheessa. Anna taikinan kohota vielä hetki (noin 30 min), mutta itse en ole aina malttanut taikinaa kohottaa uudestaan ja hyvää leipää on tullut silti!

Seuraava vaihe on tärkein leivän onnistumisen kannalta eli laita kannellinen valurautainen pata (tilavuus noin 3 litraa) KYLMÄÄN uuniin ja anna padan kuumentua uunissa 225 asteeseen. Leipä tarttuu valurautapataan jos pata on kylmä. Valurautapadan voi kevyesti öljytä ennen uuniin laittoa. Riippuu vähän siitä minkälainen pata on kyseessä. Kun uuni on kuuma, lisää leipä kuumaan pataan eli kaada taikina pataan varovasti ja peitä pata kannella. Paista leipää kannen alla puoli tuntia. Poista kansi ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia niin leipä saa kauniin värin. Tämän jälkeen voit kumota leivän. Kuori pysyy rapeana, kun sitä ei peitä vaan antaa jäähtyä ilman leivinliinaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herkuttelu kuriin

Viikko 7 Alkuviikko meni hyvin suunnitelmien mukaan eli keskiviikkona juoksin töihin ja takaisin sekä torstaina kävin kuntosalilla. Viikonvaihde ei mennyt suunnitelmien mukaan, koska sorruin taas vanhaan pahaan tapaan eli herkutteluun! Mitään övereitä en vetänyt, mutta liikaa hiilaria ja sokeria ja olo on sen mukainen. Ehkäpä on aika katsoa peiliin ja todeta, että kohtuus kaikessa ei sovi minulle. Aloitan tästä päivästä alkaen tiukemman ruokavalion. Olen räätälöinyt sen vanhasta kunnon Jutan "gofatgo" ohjeesta ja se menee kutakuinkin näin: Vettä vähintään 2 litraa päivässä. Ateriaväli 2-4 tuntia. Aamiainen: Neljän viljan puuroa, raejuustoa, sokeroimatonta mehukeittoa tai marjoja Lounas: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, raejuustoa, kananmuna, vihanneksia, öljyä eli toisin sanoen ruokaisa salaatti Välipala: Rasvaton maitorahka ja marjoja/ mehukeittoa tai hedelmä/hedelmiä Päivällinen: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, hieman riisiä, pastaa tai perunaa, vihanneksia ...

Lomatunnelmia

Viikot 19-21 Tälle aikajaksolle sattui kauan odotettu Mallorcan loma. Viikko kului kauniissa maisemissa ja lämpöisessä säässä. Ruokapöydät notkuivat toinen toistaan ihanampia ruokia ja jälkiruokia. Olin jo etukäteen päättänyt, että lomalla en erityisesti mieti mitä syön eli tuli tavallista enemmän syötyä ja juotua. Lasten kanssa matkustaessa hyvä puoli on, että rytmi pysyy tasaisena eli tuli ainakin nukuttua tarpeeksi ja muutoinkin levättyä. Mallorcalla en käynyt juoksulenkillä, mutta kävin vesijumpassa sekä joogassa. Tässä pari lomakuvaa. Voisi ajatella että rennonpi viikko tekee kropalle hyvää ja niin varmasti tekikin. Ainut huonopuoli on se, että en millään saa korjattua ruokavaliota takaisin ns. normaaliin. Ennenkin olen huomannut, että jos joskus lipsun periaatteista niin sitten kestää aikansa ennen kuin pääsen takaisin järkevään ruokailuun. Erityisesti sokeri koukuttaa ja huomaan, että tulen siitä kaiken lisäksi väsyneeksi. Otan tämän taas oppina eli seuraavalla ...

Onnelliseksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua

Juoksuharjoittelu ohjelman mukaan ja ilman Kesä. Ihanaa aikaa liikkua ja urheilla. Keväällä etsin motivaatiota juoksuun juoksuohjelman avulla, mutta rehellisesti sanottuna se oli liian raskas vetää. Ohjelman kesto 14 viikkoa ja todella hyvät ohjeet sain, mutta pääkoppa ei vain kestänyt vetää sitä loppuun asti. Myös aikataulutus oli hankalaa itselle. Olen kuitenkin tyytyväinen että kokeilin juoksuohjelmaa, koska nyt tiedän miten paljon lihaskuntoharjoittelua oikeasti on järkevä tehdä + mikä on sopiva ruokavalio. Kevään ja kesän aikana myös luovuin hetkeksi kaikesta mittaamisesta, koska huomasin tuijottavani koko ajan erilaisia lukuja. Juoksemisesta meinasi kadota se punainen lanka; juoksemisen ilo :)  Kesätreenit Satuin sopivasti lomailemana silloin kuin Suomea helli 30 asteen helteet. Silloin ei paljoa tullut urheiltua vaan suuntasin lasten kanssa joka päivä monta kertaa uimarannalle. Kesäloman tarkoitus on ladata akut syksyä varten ja onneksi helteet pakottivat rent...