Siirry pääsisältöön

Erilainen harjoitusviikko takana

Viikko 3

Nyt on helppo sanoa, että olen aivan rättiväsynyt. Väsymys ei johdu liikunnasta vaan ihanasta lasten taudista joka kantautui meille päiväkodista. Uskomatonta miten pienet "eläimet" saa koko pakan sekaisin kotona. Kaiken kukkuraksi mies lähti työmatkalle eli olen sitten ollut sisällä ja puunannut kotia lattiasta kattoon useampana päivänä. Lenkille en ole päässyt ja viikolla töiden jälkeen en yksinkertaisesti enää jaksanut lähteä. Onneksi kuljin työmatkat pyörällä eli jotakin liikuntaa olen saanut, mutta ei läheskään sitä mitä olin kalenteriin kirjoittanut. Ihmeellistä miten voi heti tulla huono omatunto kun ei ole pysynyt tavoitteessa, mutta välillä on kuunneltava kroppaa ja jos on työpäivän jälkeen todella väsynyt niin voi olla paikallaan huilata. Lapsiperheessä huilaaminen on ehkä väärä sana kun ruokaa ja pyykinpesua on harjoitettava joka päivä, mutta tätä kotielämääkin voisi suunnitella hieman etukäteen. Olisi ihanaa elää hetkessä, mutta tässä elämänvaiheessa hyvä suunnittelu takaa sen, että löytyy vapaa-aikaa ja sen voi sitten hyödyntää liikkumiseen :)

Tästä viikosta otan opiksi sen, että teen isomman satsin ruokaa (pariksi päiväksi kerrallaan) niin ei tarvitse koko ajan olla kauha kädessä kotona. Lapsilla tuntuu olevan norsun nälkä kun ne tulee päiväkodista eli ruokaa pitää olla pöydässä heti. Erona viime vuoteen on se, että tein aikaisemmin 6h työpäivää. Aluksi ajattelin että ei se 2h pidempi päivä tunnu missään, mutta nyt sen huomaa eli illat on lyhyitä ja lapset kaipaa että niiden kanssa leikkii kun tulee kotiin. Yritän kuitenkin pitäytyä harjoitusohjelmassa, koska nyt jo kaipaan juoksemista. Taitaa olla helpointa yhdistää lenkkeily työmatkaan eli siihen pyrin seuraavalla viikolla. Muutama iltameno sotkee kyllä suunnitelmia, mutta eiköhän tämä tästä. Huomasin myös sen, että ei tullut otettua yhtään kuvaa kuluneella viikolla! Ihme, sillä yleensä kuvaan paljon. Vitsi kun saan tämän lasten tuoman taudin selätettyä kotona niin alkaa kyllä uusi elämä. Nyt ei muuta kuin kohti uutta viikkoa ja toivottavasti ensi viikolla on enemmän kirjoitettavaa rakkaasta harrastuksesta. 

Proteiinia lautaselle


Sain tämän alla olevan linkin siskoltani ja kannattaa kurkata mitä sieltä aukeaa. Voin sen verran valaista, että se ohjaa Valion sivuille ja siellä on vinkkejä miten lisätä proteiinia lautaselle. On makeita ja suolaisia leivonnaisia, sekä esim. kana-pastasalaatin ohje. Näitä kaikkia meinasin kokeilla, kunhan löydän vain vuorokauteen muutaman lisätunnin jostain :) Unesta en meinaa kuitenkaan nipistää eli täytyy tehostaa ajankäyttöä päivällä. Mukavia kokkailuhetkiä!

http://email.valio.fi/newsletterweb/44465B4A7340475E4A75454759/42435B4A73494651457741415C4671/wn

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herkuttelu kuriin

Viikko 7 Alkuviikko meni hyvin suunnitelmien mukaan eli keskiviikkona juoksin töihin ja takaisin sekä torstaina kävin kuntosalilla. Viikonvaihde ei mennyt suunnitelmien mukaan, koska sorruin taas vanhaan pahaan tapaan eli herkutteluun! Mitään övereitä en vetänyt, mutta liikaa hiilaria ja sokeria ja olo on sen mukainen. Ehkäpä on aika katsoa peiliin ja todeta, että kohtuus kaikessa ei sovi minulle. Aloitan tästä päivästä alkaen tiukemman ruokavalion. Olen räätälöinyt sen vanhasta kunnon Jutan "gofatgo" ohjeesta ja se menee kutakuinkin näin: Vettä vähintään 2 litraa päivässä. Ateriaväli 2-4 tuntia. Aamiainen: Neljän viljan puuroa, raejuustoa, sokeroimatonta mehukeittoa tai marjoja Lounas: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, raejuustoa, kananmuna, vihanneksia, öljyä eli toisin sanoen ruokaisa salaatti Välipala: Rasvaton maitorahka ja marjoja/ mehukeittoa tai hedelmä/hedelmiä Päivällinen: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, hieman riisiä, pastaa tai perunaa, vihanneksia ...

Onnelliseksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua

Juoksuharjoittelu ohjelman mukaan ja ilman Kesä. Ihanaa aikaa liikkua ja urheilla. Keväällä etsin motivaatiota juoksuun juoksuohjelman avulla, mutta rehellisesti sanottuna se oli liian raskas vetää. Ohjelman kesto 14 viikkoa ja todella hyvät ohjeet sain, mutta pääkoppa ei vain kestänyt vetää sitä loppuun asti. Myös aikataulutus oli hankalaa itselle. Olen kuitenkin tyytyväinen että kokeilin juoksuohjelmaa, koska nyt tiedän miten paljon lihaskuntoharjoittelua oikeasti on järkevä tehdä + mikä on sopiva ruokavalio. Kevään ja kesän aikana myös luovuin hetkeksi kaikesta mittaamisesta, koska huomasin tuijottavani koko ajan erilaisia lukuja. Juoksemisesta meinasi kadota se punainen lanka; juoksemisen ilo :)  Kesätreenit Satuin sopivasti lomailemana silloin kuin Suomea helli 30 asteen helteet. Silloin ei paljoa tullut urheiltua vaan suuntasin lasten kanssa joka päivä monta kertaa uimarannalle. Kesäloman tarkoitus on ladata akut syksyä varten ja onneksi helteet pakottivat rent...

Helmikuun pakkaset

Viikko 6 Eihän se mikään yllätys ole, että helmikuussa on pakkasta. Silti kovat pakkaset pääsivät yllättämään ja lämpötilan lasku -20 lukemiin. En uskaltanut tai edes halunnut lähteä kovilla pakkasilla juoksulenkille, mutta pyörällä tuli kuljettua työmatkat. Kuntosalilla kävin kerran ja sieltä nappasin seuraavan kuvan. Kuluneella viikolla satuin vanhenemaan myös yhden vuoden ja tuli jonkin verran enemmän herkuteltua. Seuraavan viikon tavoite onkin pysyä erossa herkuista ja palata takaisin lähes sokerittomaan ruokavalioon sekä vähennän leivän syöntiä. Luulisi, että osaisi tähän ikään mennessä syödä oikein, mutta ei millään. Maailmassa on liikaa houkutuksia! Onneksi yleensä pystyn nopeasti korjaamaan ruokavalion oikeille urille eli en missään nimessä halua tehdä herkuttelusta tapaa. Itse asiassa sokerista ei ole minulle oikeasti mitään hyötyä. Päinvaston, olen paljon väsyneempi.  Ulkoilua järven jäällä Lauantaina kävin 10km kävelylenkillä järven jäällä, koska keskivi...