Siirry pääsisältöön
Finlandia marathon 2016

Koko viikon valmistauduin h-hetkeen eli lauantain Finlandia marathonille, joka juostaan Jyväskylän Jyväsjärven maisemissa. Olin jo kesän alussa ilmoittautunut puolimaratonille. Kuluneella viikolla pyrin syömään hiilareita paljon ja kaksi päivää ennen kisoja aloitin taas normaalin ruokavalion eli sopivasti kaikkea. Töihin pyöräilin joka päivä ja kävin pari kertaa kävelylenkillä. Perjantaina testasin 10 min pikalenkkiä eli yritin pitää maraton vauhtia yllä 10 minuutin ajan, jonka jälkeen jatkoin lenkkiä kävellen. Kaikki oli siis valmista itse koitokseen.

Kisa-aamuna ei oikeastaan kauheasti jännittänyt, koska olin jo edellisenä päivänä hakenut juoksijanumeron niin ajattelin mennä paikan päälle vasta starttiin. Meiltä kotoa ei ole kuin noin 15 min pyörämatka Lutakonaukiolle, josta juoksu lähtee käyntiin. Valmistauduin kisa-aamuna syömällä puuroa ja leipää, lounaaksi spagettia ja jauhelihakastiketta sekä välipalaksi kahvia ja sen kanssa banaania. Vettä tuli juotua viikon aikana paljon, mutta kisa-aamuna ja päivänä yritin olla juomatta liikaa eli join useamman vesilasin, mutten kuitenkaan montaa litraa. Kaikki oli siis kunnossa ja juoksu alkoi klo 15.15.

Olin virittänyt käsivarteen kännykän sellaiseen suojakoteloon ja laitoin nettiradion Loop kanavalle. Laitoin myös Sport-tracker sovelluksen kertomaan keskinopeutta. Tosin jostakin syystä musiikki loppui 15km kohdalla ja viimeiset 6 km sain juosta täydessä hiljaisuudessa. En viitsinyt ruveta juostessa katsomaan mikä puhelimelle tuli kun molemmat sovellukset lopetti toimimasta yhtäaikaa. Luultavasti netissä oli joku katkos. Harmitti vaan kun musiikista olisi voinut saada viimeisille kilometreille lisäbuustia. Juoksijoita oli puolikkaalla paljon ja koska olen tottunut juoksemaan yksin, niin oli vaikeaa päästä omaan juoksurytmiin kiinni. Yritin seurata 2.15 viirimiestä (eli sitä joka tähtää tasaisella vauhdilla 2.15 loppuaikaan), mutta jostakin syystä oma juoksu tuntui raskaalta ja päätin unohtaa enkkojen tekemisen ja keskityin hyvään juoksurytmiin. Jaksoin siis juosta 21 km aikaan 2h 28 min. Loppuaika harmitti kyllä, koska kaksi viikkoa sitten juoksin yli 15 min paremmin. Epäilen, että olisi pitänyt pitää usemman viikon tauko näiden puolikkaiden välillä, koska juoksun jälkeen energiat oli aivan lopussa.

Vaikka kuinka hoin itselleni että ajalla ei ole väliä niin silti vähän harmitti. Onneksi minulla oli kädessä aktiivisuusmittari ja katsoin sen lukemaa ja se näytti 339%! Kyllä muuten nauratti että ainakin se oli tyytyväinen päivän tulokseen. Onneksi nälkä kasvaa syödessä ja kunhan tästä puolikkaasta saan kropan ja jalat kuntoon niin ei muuta kuin lisää harjoittelemaan. Kokonainen maraton kyllä hirvittää kun puolikas teki jo tiukkaa, mutta onneksi kuninkuusmatkan juoksua ehtii vielä harjoitella. Motivaatio on korkealla ja kaikesta oppii. Juokseminen on vaan niin kivaa!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herkuttelu kuriin

Viikko 7 Alkuviikko meni hyvin suunnitelmien mukaan eli keskiviikkona juoksin töihin ja takaisin sekä torstaina kävin kuntosalilla. Viikonvaihde ei mennyt suunnitelmien mukaan, koska sorruin taas vanhaan pahaan tapaan eli herkutteluun! Mitään övereitä en vetänyt, mutta liikaa hiilaria ja sokeria ja olo on sen mukainen. Ehkäpä on aika katsoa peiliin ja todeta, että kohtuus kaikessa ei sovi minulle. Aloitan tästä päivästä alkaen tiukemman ruokavalion. Olen räätälöinyt sen vanhasta kunnon Jutan "gofatgo" ohjeesta ja se menee kutakuinkin näin: Vettä vähintään 2 litraa päivässä. Ateriaväli 2-4 tuntia. Aamiainen: Neljän viljan puuroa, raejuustoa, sokeroimatonta mehukeittoa tai marjoja Lounas: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, raejuustoa, kananmuna, vihanneksia, öljyä eli toisin sanoen ruokaisa salaatti Välipala: Rasvaton maitorahka ja marjoja/ mehukeittoa tai hedelmä/hedelmiä Päivällinen: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, hieman riisiä, pastaa tai perunaa, vihanneksia ...

Onnelliseksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua

Juoksuharjoittelu ohjelman mukaan ja ilman Kesä. Ihanaa aikaa liikkua ja urheilla. Keväällä etsin motivaatiota juoksuun juoksuohjelman avulla, mutta rehellisesti sanottuna se oli liian raskas vetää. Ohjelman kesto 14 viikkoa ja todella hyvät ohjeet sain, mutta pääkoppa ei vain kestänyt vetää sitä loppuun asti. Myös aikataulutus oli hankalaa itselle. Olen kuitenkin tyytyväinen että kokeilin juoksuohjelmaa, koska nyt tiedän miten paljon lihaskuntoharjoittelua oikeasti on järkevä tehdä + mikä on sopiva ruokavalio. Kevään ja kesän aikana myös luovuin hetkeksi kaikesta mittaamisesta, koska huomasin tuijottavani koko ajan erilaisia lukuja. Juoksemisesta meinasi kadota se punainen lanka; juoksemisen ilo :)  Kesätreenit Satuin sopivasti lomailemana silloin kuin Suomea helli 30 asteen helteet. Silloin ei paljoa tullut urheiltua vaan suuntasin lasten kanssa joka päivä monta kertaa uimarannalle. Kesäloman tarkoitus on ladata akut syksyä varten ja onneksi helteet pakottivat rent...

Helmikuun pakkaset

Viikko 6 Eihän se mikään yllätys ole, että helmikuussa on pakkasta. Silti kovat pakkaset pääsivät yllättämään ja lämpötilan lasku -20 lukemiin. En uskaltanut tai edes halunnut lähteä kovilla pakkasilla juoksulenkille, mutta pyörällä tuli kuljettua työmatkat. Kuntosalilla kävin kerran ja sieltä nappasin seuraavan kuvan. Kuluneella viikolla satuin vanhenemaan myös yhden vuoden ja tuli jonkin verran enemmän herkuteltua. Seuraavan viikon tavoite onkin pysyä erossa herkuista ja palata takaisin lähes sokerittomaan ruokavalioon sekä vähennän leivän syöntiä. Luulisi, että osaisi tähän ikään mennessä syödä oikein, mutta ei millään. Maailmassa on liikaa houkutuksia! Onneksi yleensä pystyn nopeasti korjaamaan ruokavalion oikeille urille eli en missään nimessä halua tehdä herkuttelusta tapaa. Itse asiassa sokerista ei ole minulle oikeasti mitään hyötyä. Päinvaston, olen paljon väsyneempi.  Ulkoilua järven jäällä Lauantaina kävin 10km kävelylenkillä järven jäällä, koska keskivi...