Siirry pääsisältöön

Helmikuun pakkaset

Viikko 6

Eihän se mikään yllätys ole, että helmikuussa on pakkasta. Silti kovat pakkaset pääsivät yllättämään ja lämpötilan lasku -20 lukemiin. En uskaltanut tai edes halunnut lähteä kovilla pakkasilla juoksulenkille, mutta pyörällä tuli kuljettua työmatkat. Kuntosalilla kävin kerran ja sieltä nappasin seuraavan kuvan.


Kuluneella viikolla satuin vanhenemaan myös yhden vuoden ja tuli jonkin verran enemmän herkuteltua. Seuraavan viikon tavoite onkin pysyä erossa herkuista ja palata takaisin lähes sokerittomaan ruokavalioon sekä vähennän leivän syöntiä. Luulisi, että osaisi tähän ikään mennessä syödä oikein, mutta ei millään. Maailmassa on liikaa houkutuksia! Onneksi yleensä pystyn nopeasti korjaamaan ruokavalion oikeille urille eli en missään nimessä halua tehdä herkuttelusta tapaa. Itse asiassa sokerista ei ole minulle oikeasti mitään hyötyä. Päinvaston, olen paljon väsyneempi. 

Ulkoilua järven jäällä

Lauantaina kävin 10km kävelylenkillä järven jäällä, koska keskiviikon työmatkajuoksu jäi välistä kovan pakkasen takia. Pakkasta oli vielä yli 10 astetta, mutta se ei kävellessä haitannut. Satuin törmäämään reitillä seuraavaan liikennemerkkiin:


En lähtenyt kokeilemaan miten heikkoa jää on, vaan käännyin eri suuntaan. Jäällä oli tosi hyvä kävellä, koska lunta ei ollut paljoa. Täytyy käydä useamminkin, koska maisemat ovat upeat. Seuraavassa kuvassa näkyy vähän paremmin miten kauniit maisemat järveltä avautui. 


Sunnuntain lenkki

Sunnuntaina eli tänään lauhtui ja mittari näyttää vain muutamaa pakkasastetta. Lähdin heti aamupalan jälkeen juoksemaan 10km lenkin ja teki hyvää! Nyt on sitten vielä päivä aikaa puuhastella kaikkea muuta ja lapset toivoivat luistelemaan sekä pulkkamäkeen. Mitä sitä ei tekisi lasten vuoksi. Suunnon urheilukello näyttää 46h palauttelua, joten itse en meinaa enää tänään kuntoilumielessä huhkia. Arkiliikunta on kuitenkin kaikille tärkeää eli eiköhän sitä tule tampattua lasten kanssa mäkeä ylös pulkkien ja liukureiden kanssa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herkuttelu kuriin

Viikko 7 Alkuviikko meni hyvin suunnitelmien mukaan eli keskiviikkona juoksin töihin ja takaisin sekä torstaina kävin kuntosalilla. Viikonvaihde ei mennyt suunnitelmien mukaan, koska sorruin taas vanhaan pahaan tapaan eli herkutteluun! Mitään övereitä en vetänyt, mutta liikaa hiilaria ja sokeria ja olo on sen mukainen. Ehkäpä on aika katsoa peiliin ja todeta, että kohtuus kaikessa ei sovi minulle. Aloitan tästä päivästä alkaen tiukemman ruokavalion. Olen räätälöinyt sen vanhasta kunnon Jutan "gofatgo" ohjeesta ja se menee kutakuinkin näin: Vettä vähintään 2 litraa päivässä. Ateriaväli 2-4 tuntia. Aamiainen: Neljän viljan puuroa, raejuustoa, sokeroimatonta mehukeittoa tai marjoja Lounas: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, raejuustoa, kananmuna, vihanneksia, öljyä eli toisin sanoen ruokaisa salaatti Välipala: Rasvaton maitorahka ja marjoja/ mehukeittoa tai hedelmä/hedelmiä Päivällinen: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, hieman riisiä, pastaa tai perunaa, vihanneksia ...

Lomatunnelmia

Viikot 19-21 Tälle aikajaksolle sattui kauan odotettu Mallorcan loma. Viikko kului kauniissa maisemissa ja lämpöisessä säässä. Ruokapöydät notkuivat toinen toistaan ihanampia ruokia ja jälkiruokia. Olin jo etukäteen päättänyt, että lomalla en erityisesti mieti mitä syön eli tuli tavallista enemmän syötyä ja juotua. Lasten kanssa matkustaessa hyvä puoli on, että rytmi pysyy tasaisena eli tuli ainakin nukuttua tarpeeksi ja muutoinkin levättyä. Mallorcalla en käynyt juoksulenkillä, mutta kävin vesijumpassa sekä joogassa. Tässä pari lomakuvaa. Voisi ajatella että rennonpi viikko tekee kropalle hyvää ja niin varmasti tekikin. Ainut huonopuoli on se, että en millään saa korjattua ruokavaliota takaisin ns. normaaliin. Ennenkin olen huomannut, että jos joskus lipsun periaatteista niin sitten kestää aikansa ennen kuin pääsen takaisin järkevään ruokailuun. Erityisesti sokeri koukuttaa ja huomaan, että tulen siitä kaiken lisäksi väsyneeksi. Otan tämän taas oppina eli seuraavalla ...

Elämää juoksukengissä

Mitä kaikkea sitä tapahtuikaan vuonna 2017? Huikea vuosi. Ei sitä oikein muutenkaan osaa kuvailla. Vaikka maraton tavoite jäi tälle vuodelle saavuttamatta, niin paljon paljon muuta sain aikaiseksi. Suurimmat onnistumiset ovat olleet työrintamalla. En kyllä olisi jaksanut tätä vuotta ilman juoksun ja liikunnan tuomaa hyvää energiaa. Juoksemisen parhaat puolet on siinä, että pitkillä lenkeille ajatus virtaa ja saa monta asiaa hoidettua kuntoon "pään sisällä". Välillä on ollut vaikeaa löytää aikaa liikunnalle, mutta kun järkevästi sovittaa liikunnan kalenteriin niin kyllä sitä aikaa jostakin välistä löytyy. Tärkeintä on säännöllisyys eli koko vuoden olen pyrkinyt liikkumaan 3 kertaa viikossa, josta vähintään yksi kerta olisi se 10 km peruslenkki. Vuosi juoksukengissä Tämäkin vuosi meni juoksukengissä. Nyt kolmas vuosi juoksuharrastuksen parissa ja nyt uskaltaa sanoa että tästä tuli kuin tulikin elämäntapa. Lenkille pääsyä odottaa edelleen yhtä malttamattomana kuin l...