Siirry pääsisältöön

Kesälenkkarit

Viikko 12

Kevät sen kun etenee ja kaivoin kaapista kesälenkkarit. Keskiviikkona kävin vielä juoksemassa nastalenkkareilla, mutta tänään sunnuntaina vaihdoin kesä"renkaat" eli kesälenkkarit alle. Voi vitsi mikä tunne päästä juoksemaan kesälenkkareilla ja tuulipuvussa! Hyvästi paksut juoksuvaatteet ja kylmät kelit. No saatan intoilla hieman liian aikaisin, koska nyt on vasta maaliskuun loppu ja takatalvi saattaa tulla milloin vain. En siis vielä piilota nastalenkkareita kaappiin, mutta toivossa on hyvä elää.


Viikko meni muutoinkin suunnitelmien mukaan. Pyörällä tuli kuljettua työmatkat eli viikon aikana 40 km ja kaksi 10km lenkkiä + kerran kuntosalilla. Kyllä se kevätaurinko vain tekee hyvää ja ihan erilailla jaksaa liikkua kuin keskitalvella. Vielä kuukausi sitten tuntui ettei tästä juoksemisesta oikein tahdo tulla mitään, mutta nyt on ihan eri fiilikset. Juoksu kulkee ja pikkuhiljaa uskaltaa lisätä vauhtia peruslenkille. Vielä kun saisin itsestäni irti ja tulisi tehtyä nopeita vetoja lenkillä. Ehkäpä tämä valon määrä saa minut lähtemään vielä yhdelle lenkille ja se voisi olla nopeatempoisempi kuin nämä kympin matkat. Tähän asti kaksi lenkkiä viikossa on tuntunut ihan maksimisuoritukselta.

Ravinto

En tiedä onko muilla sama ongelma kuin minulla, mutta välillä on hieman vaikeuksia pysyä tiukassa ruokavaliossa yksin. Vaatii melkoista tahdonvoimaa tulla väsyneenä työpäivän jälkeen kotiin ja pysyä erossa "nopeasta" ruuasta eli esimerkiksi leivästä. Kuluneella viikolla en ihan pysynyt rytmissä eli ruoka ei aina odottanutkaan jääkaapissa kun tulin kotiin. Lipsumisia sattui siis enemmän ja nyt on taas aika korjata kurssi oikeaan suuntaan. Katsoin kalenterista, että pystyin 4 viikkoa pysymään oikeilla raiteilla ruokailussa, joten kyllä tämä jossakin vaiheessa tulee pysyväksi elämäntavaksi. Rytmissä pysyminen on aika tylsää ja samanlaista, mutta sellaista se rutiini on. Onneksi terveellisiä ruokia on vaikka kuinka paljon eli vaatii vain hieman ennakoimista. Lauantaina kävinkin kaupassa ja ostin kaikki tarpeelliset ainesosat seuraavalle viikolle eli ei jää ainakaan siitä kiinni etteikö jääkaapissa olisi esimerkiksi rahkaa ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herkuttelu kuriin

Viikko 7 Alkuviikko meni hyvin suunnitelmien mukaan eli keskiviikkona juoksin töihin ja takaisin sekä torstaina kävin kuntosalilla. Viikonvaihde ei mennyt suunnitelmien mukaan, koska sorruin taas vanhaan pahaan tapaan eli herkutteluun! Mitään övereitä en vetänyt, mutta liikaa hiilaria ja sokeria ja olo on sen mukainen. Ehkäpä on aika katsoa peiliin ja todeta, että kohtuus kaikessa ei sovi minulle. Aloitan tästä päivästä alkaen tiukemman ruokavalion. Olen räätälöinyt sen vanhasta kunnon Jutan "gofatgo" ohjeesta ja se menee kutakuinkin näin: Vettä vähintään 2 litraa päivässä. Ateriaväli 2-4 tuntia. Aamiainen: Neljän viljan puuroa, raejuustoa, sokeroimatonta mehukeittoa tai marjoja Lounas: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, raejuustoa, kananmuna, vihanneksia, öljyä eli toisin sanoen ruokaisa salaatti Välipala: Rasvaton maitorahka ja marjoja/ mehukeittoa tai hedelmä/hedelmiä Päivällinen: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, hieman riisiä, pastaa tai perunaa, vihanneksia ...

Helmikuun pakkaset

Viikko 6 Eihän se mikään yllätys ole, että helmikuussa on pakkasta. Silti kovat pakkaset pääsivät yllättämään ja lämpötilan lasku -20 lukemiin. En uskaltanut tai edes halunnut lähteä kovilla pakkasilla juoksulenkille, mutta pyörällä tuli kuljettua työmatkat. Kuntosalilla kävin kerran ja sieltä nappasin seuraavan kuvan. Kuluneella viikolla satuin vanhenemaan myös yhden vuoden ja tuli jonkin verran enemmän herkuteltua. Seuraavan viikon tavoite onkin pysyä erossa herkuista ja palata takaisin lähes sokerittomaan ruokavalioon sekä vähennän leivän syöntiä. Luulisi, että osaisi tähän ikään mennessä syödä oikein, mutta ei millään. Maailmassa on liikaa houkutuksia! Onneksi yleensä pystyn nopeasti korjaamaan ruokavalion oikeille urille eli en missään nimessä halua tehdä herkuttelusta tapaa. Itse asiassa sokerista ei ole minulle oikeasti mitään hyötyä. Päinvaston, olen paljon väsyneempi.  Ulkoilua järven jäällä Lauantaina kävin 10km kävelylenkillä järven jäällä, koska keskivi...

Kohti uutta tavoitetta

Tavoite jäi saavuttamatta Reilu vuosi sitten asetin itselleni tavoitteen, että syksyllä 2017 juoksen ensimmäisen kokonaisen maratonin. Kirjoittelin tänne blogiin harjoituksista, ruokailusta ja elämästä. Harjoittelu sujui suht hyvin, mutta jostakin syystä juokseminen ei enää kulkenutkaan niin hyvin kuin vuonna 2016. En siis mennyt syksyn maratonille, vaan keskityin uuteen CrossFit harjoitteluun josta olen löytänyt juoksemiselle hyvän korvikkeen. Juoksemista on häirinnyt kovat päänsäryt ja luulin niiden johtuvat nestehukasta tai väärästä ravinnosta. Päänsärkyjen takana onkin mitä ilmeisemmin migreeni, joka pahenee pitkillä lenkeillä. Vielä en kuitenkaan lopeta lenkkeilyä tai sanotaanko näin että kunhan lääkäri on varma siitä mistä päänsäryt johtuvat niin sen mukaan sitten lyhennän lenkkejä jos on pakko. Uusi tavoite asetettu Kyllähän se maraton edelleen on mielessä eli jos saan päänsäryt pysymään poissa niin kyllä vielä joku päivä juoksen maratonin. Nyt en vain lyö mitään päivää...