Siirry pääsisältöön
Kuin uudesti syntynyt

Tämä viikko oli tapahtumia täynnä. Minulla oli nimipäivät ja sain sponsoriapua äidiltäni uusiin juoksukenkiin. Tällaiset tuli sitten hankittua.


Merkki on Asics Gel-Glorify ja kuluneella viikolla pääsin niitä testaamaan kahdesti. Uusien kenkien kanssa lenkki tuntuu erilaiselta ja aluksi olikin hankalaa sitoa nauhat niin, että kengät istuvat hyvin. Juoduin muutamaan kertaan lenkin aikana korjaamaa sidontaa, koska esimerkiksi oikean jalat varpaista meinasi tunto kadota. Myöskin lievää suonenvetoa tunsin vasemmassa jalkapohjassa, mutta enköhän pääse vielä näiden oireiden yli kunhan kenkä mukautuu askeleeseen.

Viikolla tuli urheiltua seuraavasti:

Työmatkakävely 15 km (pääsin auton kyydillä kahdesti)
Pyörälenkki 22 km
Juoksulenkki 10 km
Juoksulenkki 7 km ja kävelyä 3 km
Lihaskuntotreeni

Innostuin harjoittelemaan leuanvetoa, koska en jaksa vetää yhtään leukaa ja olisi kiva jaksaa tehdä edes yksi. Oma ryhti kaipaa myös lihaksia ylävartaloon eli ostin kuminauhan, jonka avustuksella pääsen treenaamaan leuanvetoa. Ostin myös kotiin leuanvetotangon, jonka rakas mieheni asensi lastenhuoneen ovenpieleen. Nyt ei muuta kuin roikkumaan! Lihaskuntotreeninä tein 15 toistoa kolmen sarjoissa punnerruksia, vatsalihaksia, selkälihaksia, ojentajia sekä kyykkyjä. Ainakin aluksi meinaan tehdä tuota sarjaa eli en ota vielä painoja mukaan. Saa tämä oma kroppa olla vastuksena.

Juoksusta vielä sen verran, että minulla on lenkkikaverina meidän koira Iines. Iines on 6v Punainen Irlanninsetteri ja maailman paras lenkkikaveri. Aina innoissaan lähdössä lenkkeilemään säällä kuin säällä.



Lopuksi voisin kirjoittaa vielä reseptin jauhottomasta pizzapohjasta. Se tehdään siis ainostaan kananmunasta ja kuuluu näin:

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Erottele 5 kananmunasta keltuaiset valkuaisista ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaamista helpottaa, jos lisäät hyppysellisen suolaan valkuisten joukkoon. Kääntele varovasti keltuaiset valkuisten joukkoon. Levitä leivinpaperi pellille ja voitele leivinpaperi (näin saat pizzan paremmin leivinpaperista irti). Levitä tasainen massa pellille ja paista pohjaa uunissa 10 min keskitasolla.

Tämän jälkeen pohjan voi täyttää haluamillaan pizzatäytteillä. Itse laitoin sipulia, tomaattia, lohta ja juustoa. Oikeastaan muuta meillä ei ollutkaan pizzaan laittaa ja lohenkin pihistin lapsille tarkoitetusta ruuasta. Onneksi jääkaapissa oli iso lohipala niin sai lapset uunilohta ja muussia.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herkuttelu kuriin

Viikko 7 Alkuviikko meni hyvin suunnitelmien mukaan eli keskiviikkona juoksin töihin ja takaisin sekä torstaina kävin kuntosalilla. Viikonvaihde ei mennyt suunnitelmien mukaan, koska sorruin taas vanhaan pahaan tapaan eli herkutteluun! Mitään övereitä en vetänyt, mutta liikaa hiilaria ja sokeria ja olo on sen mukainen. Ehkäpä on aika katsoa peiliin ja todeta, että kohtuus kaikessa ei sovi minulle. Aloitan tästä päivästä alkaen tiukemman ruokavalion. Olen räätälöinyt sen vanhasta kunnon Jutan "gofatgo" ohjeesta ja se menee kutakuinkin näin: Vettä vähintään 2 litraa päivässä. Ateriaväli 2-4 tuntia. Aamiainen: Neljän viljan puuroa, raejuustoa, sokeroimatonta mehukeittoa tai marjoja Lounas: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, raejuustoa, kananmuna, vihanneksia, öljyä eli toisin sanoen ruokaisa salaatti Välipala: Rasvaton maitorahka ja marjoja/ mehukeittoa tai hedelmä/hedelmiä Päivällinen: 100g lihaa, kalaa tai kanaa, hieman riisiä, pastaa tai perunaa, vihanneksia ...

Helmikuun pakkaset

Viikko 6 Eihän se mikään yllätys ole, että helmikuussa on pakkasta. Silti kovat pakkaset pääsivät yllättämään ja lämpötilan lasku -20 lukemiin. En uskaltanut tai edes halunnut lähteä kovilla pakkasilla juoksulenkille, mutta pyörällä tuli kuljettua työmatkat. Kuntosalilla kävin kerran ja sieltä nappasin seuraavan kuvan. Kuluneella viikolla satuin vanhenemaan myös yhden vuoden ja tuli jonkin verran enemmän herkuteltua. Seuraavan viikon tavoite onkin pysyä erossa herkuista ja palata takaisin lähes sokerittomaan ruokavalioon sekä vähennän leivän syöntiä. Luulisi, että osaisi tähän ikään mennessä syödä oikein, mutta ei millään. Maailmassa on liikaa houkutuksia! Onneksi yleensä pystyn nopeasti korjaamaan ruokavalion oikeille urille eli en missään nimessä halua tehdä herkuttelusta tapaa. Itse asiassa sokerista ei ole minulle oikeasti mitään hyötyä. Päinvaston, olen paljon väsyneempi.  Ulkoilua järven jäällä Lauantaina kävin 10km kävelylenkillä järven jäällä, koska keskivi...

Kohti uutta tavoitetta

Tavoite jäi saavuttamatta Reilu vuosi sitten asetin itselleni tavoitteen, että syksyllä 2017 juoksen ensimmäisen kokonaisen maratonin. Kirjoittelin tänne blogiin harjoituksista, ruokailusta ja elämästä. Harjoittelu sujui suht hyvin, mutta jostakin syystä juokseminen ei enää kulkenutkaan niin hyvin kuin vuonna 2016. En siis mennyt syksyn maratonille, vaan keskityin uuteen CrossFit harjoitteluun josta olen löytänyt juoksemiselle hyvän korvikkeen. Juoksemista on häirinnyt kovat päänsäryt ja luulin niiden johtuvat nestehukasta tai väärästä ravinnosta. Päänsärkyjen takana onkin mitä ilmeisemmin migreeni, joka pahenee pitkillä lenkeillä. Vielä en kuitenkaan lopeta lenkkeilyä tai sanotaanko näin että kunhan lääkäri on varma siitä mistä päänsäryt johtuvat niin sen mukaan sitten lyhennän lenkkejä jos on pakko. Uusi tavoite asetettu Kyllähän se maraton edelleen on mielessä eli jos saan päänsäryt pysymään poissa niin kyllä vielä joku päivä juoksen maratonin. Nyt en vain lyö mitään päivää...